Nimitysuutisia

2010/09/15

Yrityksessämme on tehty seuraavia muutoksia ja nimityksiä. KTM Jan Holmström, joka on toiminut toimitusjohtajana S&S Consultingin perustamisesta, eli vuodesta 1992 alkaen, on siirtynyt yrityksemme hallituksen puheenjohtajaksi.  Jan jatkaa edelleen partnerina ja konsulttina keskittyen erityisesti  johdon suorahakuun ja kansainvälisiin rekrytointeihin sekä kansainvälisen verkostomme IRC Global Executive Search Partnersin toiminnan kehittämiseen.

Toimitusjohtajana aloitti 1.9.2010 Sanna Leppäluoto. Sanna on toiminut partnerina yrityksen perustamisesta lähtien ja vastannut tähän asti asiakasvastuullisena konsulttina rekrytointiprosesseista ja erilaisista johdon ja asiantuntijoiden henkilöarviointipalveluista. Sanna jatkaa edelleen myös partnerina ja konsulttina  sekä  keskittyy  yrityksen toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen. Partnereina  ja konsultteina jatkavat edelleen myös KTM Lars-Erik Gustafsson ja KTM Stefan Ottelin.

Konsulttina on aloittanut PsM Anniina Kangas. Hänen tehtäviinsä kuuluu toimia vastuullisena konsulttina eritysiosaamisalueenaan soveltuvuus-, henkilö- ja resurssiarvioinnit ja rekrytointiprosessit  sekä  asiakkaiden tukeminen rekrytointiprosessien kehittämisessä. Rekrytointiassistentteina toimivat KM Minna Nyman ja restonomi Nina Laszlo-Bäckström sekä PsK Meri Pallasmaa. Heidän tehtäviinsä kuuluvat rekrytointi- ja henkilöarviointipalveluiden sujuvuudesta vastaaminen,   asiakaspalvelu toimistossamme sekä yhteistyö toimeksiantajiemme kanssa.  Minna Nyman vastaa lisäksi yrityksemme laskutuksesta.