Urakehityspäivä
Urakehityspäivä on päivän mittainen yksilöllinen ja räätälöity arviointikokonaisuus, jonka tavoitteena on lisätä henkilön tietoisuutta itsestään tiimin jäsenenä ja osana työympäristöään. Ymmärrys itsestä lisää henkilön valmiuksia tehdä tietoisia, omaa motivaatiota ja toimintatapaa tukevia valintoja menettelytapojen, työtehtävien ja uran suhteen. Esimiehelle palaute urakehityspäivästä antaa eväitä tukea alaista oikealla tavalla oikeaan aikaan.
Urakehityspäivä palautteineen tuo läpinäkyvyyttä alaisen ja esimiehen väliseen viestintään ja avaa kommunikaatiokanavia. Palautekeskustelussa syntyy yhteinen ymmärrys nykytilasta ja tulevaisuuden vaihtoehdoista. Urakehityspäivä on oiva tuki alaisen ja esimiehen kehityskeskusteluille. Päivän tuloksia voidaan hyödyntää perehdyttämisessä, sisäisten siirtojen suunnittelussa, pitkän tähtäimen urasuunnittelussa ja muutostilanteiden hallinnassa.




