Arviointimenetelmät ja käytännöt

Soveltuvuusarviointipäivämme on perusteellinen ja monimenetelmäinen. Arviointi kestää tavallisesti 4-8 tuntia.

Arviointeihin kuuluu olennaisena osana psykologinen haastattelu, kyky- ja persoonallisuustestit. Arvioimme myös henkilön motivaatiota ja toimintatyyliä erilaisten tehtävien avulla sekä testaamme henkilön kielitaitoa. Lisäksi arviointiin sisältyy tarvittaessa myös erilaisia tehtäväkohtaisia simulaatioita.

Haastattelut

Psykologiset haastattelut ovat tärkeä osa arviointiprosessia. Haastatteluissa käymme läpi arvioitavien koulutus- ja työtaustaa, elämänhistoriaa sekä ajankohtaista elämäntilannetta. Erityistä huomiota kiinnitämme arvioitavan saavutuksiin, motivaatioon ja persoonalliseen työskentelytyyliin. Haastatteluilla voidaan tutkia myös johtajaominaisuuksia.

Kykytehtävät

Käytämme tutkittuja, markkinoiden parhaimmistoon kuuluvia menetelmiä. Testimme mittaavat mm. arvioitavan loogista, kielellistä ja numeerista kykyä, päätöksentekotapaa, havainnoinnin tarkkuutta ja nopeutta sekä avaruudellista hahmotuskykyä. Testejä varioimme haettavan tehtävän mukaan ja valitsemme kulloinkin tarkoituksenmukaisimmat menetelmät.

Testistömme on suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen. Tuloksia vertaamme aina suomalaiseen normistoon.

Persoonallisuustestit

Jotta saisimme mahdollisimman luotettavan ja laaja-alaisen kuvan arvioitavien persoonallisuudesta, käytämme sekä syväluotaavia että strukturoituja, itsearviointiin pohjautuvia persoonallisuustestejä. Tärkeimpien ominaisuuksien mittaamisessa käytetään useampaa eri menetelmää, joiden tuloksista asiantuntija pystyy luomaan luotettavamman näkemyksen.

Case-tehtävät

Rakennamme usein toimeksiantajan kanssa juuri kyseessä olevaan tehtävään räätälöityjä case-tehtäviä, joilla voimme hahmottaa hakijan näkemyksiä ja asenteita, mutta osin myös ammatillista osaamista. Osaamisen arvioinnissa toimeksiantajan tietotaito on tukenamme.

Simulaatiot

Simulaatioita käytetään tehtävässä tarvittavien erityisvalmiuksien arviointiin. Pyrimme luomaan ja simuloimaan tilanteita, joita hakija saattaisi kohdata haetussa tehtävässä. Simulaatiot voivat olla kirjallisia tehtäviä tai käytännön tilanteita, joita käydään läpi hakijan kanssa parityönä (konsultti - hakija) suullisesti. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset ongelmatilanteet, joissa arvioidaan hakijan lähestymistapaa, asennetta, ideoita ja keinoja selviytyä tilanteessa.

Kielitaito

Arvioimme ehdokkaan suullista kielitaitoa suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja viroksi ja tarvittaessa myös kirjallisesti.